|
Kennel Clefell's tukee Pinserit ry:n silmäprojektia
Pinserit ry:n jalostustoimikunta on käynnistänyt tutkimusprojektin pinsereillä maailmanlaajuisestikin yleisen perinnöllisen kaihin (HC) selvittämiseksi. Vaikka kaihi ei onneksi pinserillä olekaan kaikkein aggressiivisinta muotoa, toimikunta on silti päättänyt tehdä kaikkensa dna-testin aikaan saamiseksi. Yhteistyökumppanina projektissa on tohtori Cathryn Mellershin tutkijaryhmä Animal Health Trustissa Englannissa. Suomessa projektin asiantuntijana toimii MMT Katariina Mäki, joka on jo aiemmin tutkinut HC:ta pinsereillä.
Jalostustoimikunta organisoi 21.4.2007 joukkosilmätarkastuksen, johon oli kutsuttu pinsereitä sellaisista pentueista, joissa on sekä terveitä että HC-löydöksiä omaavia koiria. Tarkastuksessa koirien silmät peilataan ja niiltä kerätään poskisolunäytteet. Testitulokset ja poskisolunäytteet toimitetaan tutkimuksesta vastaavalle Animal Health Trustin tutkijaryhmälle Englantiin. Jos olemme onnekkaita, dna-testi HC:n löytämiseksi saatta olla jo piankin käytettävissämme.
Meidän kennelistämme projektiin on kutsuttu G-pentue ja sen emä, ja halusimme luonnollisesti tukea Pinserit ry:tä tässä tärkeässä hankkeessa. Kaikki pääkaupunkiseudulla asuvat G-pentueen kasvattimme ja niiden emä osallistuivat tarkastukseen ja näytteiden keräämiseen 21.4. Päivän peilaustulokset olivat todella ilahduttavia, sillä pentueen emä Idaco's Filly Fiona peilattiin terveeksi vielä yhdeksän vuoden iässä, ja jälkeläisensä Great Gatsby ja Globetrotter kuuden vuoden iässä. Muista G-pentueen pennuista Gentlemanilla ja Golden Gildalla on niinikään puhdas tulos 6-vuotiaana, Grande Damelle on valitettavasti kehittynyt HC reilun viiden vuoden iässä. Suurkiitos kaikille G-pentueen omistajille osallistumisesta tähän tärkeään hankkeeseen!
Kantanarttumme Idaco's Filly Fiona (vasemmalla) ja reipas jälkeläisjoukko: Clefell's Gentleman, Glefell's Grande Dame, Clefell's Jewel, Clefell's Globetrotter ja Clefell's Great Gatsby.
|