Etusivu | Kennelhistoria | Tavoitteet | Kasvatit Tuonnit Viennit | Pentuja | Näyttelytuloksia
| Kuvia ja tapahtumia | Perustietoja pinseristä | Linkkejä

In English

2009

2008

2007

2006

2005

2004

2003

1997-2002

Taustat

Kasvattajaesittely

 

Vuodet 1997-2002

Kennelnimen Clefell's (lyhennelmä pinseriä kuvaavista sanoista Clever Fellows, "Fiksut Kaverit") sain vuonna 1997. Alusta asti oli selvää, että en tähtää suurkasvattajaksi, vaan kyseessä on pikemminkin rakas harrastus, johon paneudun tosissani. En koskaan teetä pentuja vain pentujen teon vuoksi, vaan yhdistelmän täytyy olla todella hyvin motivoitu ja harkittu.

Teetin vuonna 1998 ensimmäisellä pinserilläni Aaparevon Hillarylla tarkoin harkitun pentueen, isänä Ceriinan Lysti. Pentueesta sain tulevan kasvatustyöni pohjaksi nartun Clefell's Emerald Empress, joka on antanut hyviä näyttöjä näyttelykehissä. "Miisan" saavutuksina on reilun kahden vuoden ikään mennessä mm. Suomen, Viron ja Venäjän muotovalion arvot sekä kansainvälisen muotovalion arvoon oikeuttavat CACIBit. Kirkkaimpana kruununa pidän kuitenkin rotujemme erikoisnäyttelyn ROP- ja BIS II -voittoa 10.6.2000.

Hankin 1998 kantanartukseni myös Idaco's Filly Fionan Lotta Imanin Idaco's -kennelistä. Filly Fionan taustalta löytyy juuri niitä koiria, joita arvostan kaikkein eniten suomalaisessa pinserikasvatuksessa: Ceda v. Haingraben , Asta ja Ceriinan Unramari.

Vuonna 2001 astutin Fionan uroksella Fundora’s Charmat, jonka tuloksena syntyi Clefell’s G-pentue. Fiona osoittautui erittäin hyväksi periyttäjäksi - pentueesta tuli todella tasainen ja juuri sen tyyppisiä pinsereitä kuin toivoinkin. G-pentue on menestynyt hyvin myös näyttelyissä. Tästä pentueesta jätin itselleni sijoitusnartuksi Clefell’s Grande Damen.

Clefell´s H-pentue syntyi elokuussa 2002. Emänä on kennelini kantanarttu Clefell´s Emerald Empress ja isänä Ceriinan Jerry, joka vielä 8 vuoden iässä osoittautui erittäin hyväkuntoiseksi ja terveeksi. Jerryllä on kansainvälinen sukutaulu, mutta taustalta löytyy myös niitä vanhoja suomalaisia linjoja, joita haluan omassa kasvatustyössäni säilyttää.

 
Yhteystiedot: Niina Suhonen  Läntinen koulupolku 8 E  02700 Kauniainen    Puh. 040 8439 438   Sähköposti: niina (at) clefells.net